Päivitetty 25.12.2015
ää 2. Rotenberg
Kari Klemelä
Rothenberg, Rotenberg, Rottenberg ja Rottenberger ovat yleisiä sukunimiä saksankielisellä alueella. Tämännimisiä henkilöitä esiintyy lähteissä ainakin jo 1300-luvulla. Wittenbergissä mainitaan eräs Justus Rottenberger 1600-luvulla. Sukunimi (Punavuori) on epäilemättä otettu paikannimen mukaan, joten kaikki eivät ole sukulaisia keskenään. Rothenberg on myös hyvin yleinen juutalainen sukunimi.
Rothenberg-suku on ehkä tullut 1600-luvun loppupuolella Baltiasta Viipurin kautta Suomeen. Syystä tai toisesta heitä ei mainita usein kirjallisuudessa eikä heistä ole nähtävästi ilmestynyt sukuselvityksiä. Suku levisi 1700-luvulla ympäri Suomea, ja heitä löytyy kymmeniä Pohjanmaalta, Varsinais-Suomesta, Savosta ja Kymenlaaksosta.
Rothenberg-sisarusten patronyymiksi paljastui Anders, eli esi-isämme oli Lars Andersinpoika Rothenberg. Täällä ehdotan sisarusten vanhemmiksi inkeriläisiä Anders Roothia ja Margareta Christina Lampeliusta. Kummeina tiheään esiintyvät Hoppenstångit paljastuvat sukulaisiksi:
http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=9144&page=12
Arvelen, että Anders Ruuth kuuluu Rothoviusten sivuhaaraan. DNA-testissäni on lukuisia etäserkkuja, joiden esivanhemmissa on Rothoviuksia ja Wanaeuksia.
- Rotenberg Taulu 1 -
1. sukupolvi
Rotenberg (Rothenberg), Lorenz s. 1689 tai 1690 Lieto, k. 24.04.1741 (tai 27.04.) Marttila, Huovariston Broman, haudattu Marttila, emäkirkon kuorin alle. Furiiri eli armeijan majoittaja. Isäntänä 1738 - 1741.
Katselmusrullat: Henkirakuunarykmentissä 1709 alkaen. 1719 HRR:ssä Georg Henrik Lübeckerin komppaniassa. - 1721 (Gripsholm 29.9.1721): "Liusguhl wallack lijtet wijt på bägge baakföttern, swart mase, och J... 8 åhr gammal, håller måhlat bak sadelen. Gen. mönstring annotationer: hästen casseras."
(7.10.?) 1721 - 26.11.1722 Henkirakuunarykmentin Maskun komppanian majoittaja
virkatalo: Marttila (St. Mårtens), Karvelan Vähätalo
7.10.? 1721 ent. Henkirakuunarykmentistä 26. 11. 1722 kengittäjäksi
(26.8.?) 1723 - -.12.1723 Henkirakuunarykmentin Maskun komppanian lippumies
31.12.1723 - -.12.1729 Henkirakuunarykmentin Maskun komppanian varusmestari
Asui Liedon Pinomäessä 1729 -, Marttilan Karvelassa ja Marttilan Huovaristossa.
Omisti Huovariston Bergin 1738 - 1741. (Kari Klemelä)
Puolisot:
¤¤ 1) Achrenia, Margareta s. 1701 tai 1700 Somerniemi, k. 01.03.1770 Marttila, Huovariston Broman, 70 v. Vihitty 01.08.1728 Somero. Asuinpaikka Somero, Jaatila?
Margareta oli ilmeisesti ollut yksin talon leskiemäntänä jonkin aikaa, koska vävy Anders Broman tuli isännäksi Marttilan Huovariston Bergin osataloon "anoppinsa Margaretan jälkeen".
Isä: Achrenius, Simo Kreunpoika (ent. Kirjola (vuoteen 1678)) s. 14.10.1667 Uskela, k. 03.12.1747 Somero. Kappalainen.
<< Kirjola eli Achrenius Taulu 3
Äiti: Laurina, Liisa s. 15.03.1673 Somero, k. 04.05.1712 Somero.
<< Laurinus ja Collinius Taulu 2
Lapset:
1) Anna Christina s. 16.06.1729 Lieto, Pinomäki, k. 02.07.1795 Marttila, Huovariston Broman, rintakipu.
"Föridarens dotter Annicka Christina R.. - Kummit: Caplans Hr Jörans kiäresta Sacellanus Litonius med sin kiäresta Catarina Tyrvenia Hr Joseph Taberman med sin kiäresta Elisabeta Laihiandra, Hr Capitain J. Hoppenstong, Sergiant Axel Pomreen (ent. HeRR:stä), föraren Joh. Naberg, foraren Östling hustru ifn Sillilä, Länsman Anders Romberg med sin hustru Carin Timberg, Bårgare hust ifrån Åbo Anna Simons dotter."
Axel Pomreen ja Lorenz (Lars) Rothenberg olivat rykmenttitovereita ja asuivat myöhemmin kumpikin Liedossa! (Kari Klemelä)
Puolisot:
¤¤ 1) Broman, Anders s. 21.10.1712 Halikko, Topjoki, k. 02.08.1780 (tai 1795) Marttila, Huovariston Broman, turvotustauti. Nimismies, tilallinen. Kastettu 24.10.1712.
<< Broman ja Sievo Taulu 3
Lapset: (Puolisoita >> Broman ja Sievo Taulu 3)
1) Margareta Christina s. 30.11.1752 Marttila, Huovariston Broman, k. 10.03.1782 Marttila, Huovaristo, lapsivuoteeseen.
2) Lovisa s. 29.09.1754 Marttila, Huovariston Broman, raajarikko, k. 25.01.1823 Marttila, Huovariston Broman, vatsatauti.
3) Fredric s. 27.02.1756 Marttila, Huovariston Broman, k. 18.07.1756 Marttila, Huovariston Broman, vatsatauti.
4) Gabriel Andersson s. 16.01.1758 Marttila, Huovariston Broman, k. 20.11.1823 Marttila, Huovariston Broman, keuhkotauti. Ratsutilallinen, kirkonisäntä.
5) Gustaf s. 18.05.1760 Marttila, Huovariston Broman, k. 12.08.1760 Marttila, Huovariston Broman, vatsatauti.
6) Anna Lisa s. 23.10.1761 Marttila, Huovariston Broman, k. 06.04.1775 Marttila, Huovariston Broman, isorokko.
7) Fredrika s. 17.03.1763, k. 08.07.1763.
8) Andreas s. 29.07.1764 Marttila, Huovariston Broman (puuttuu Wihervaaralta), k. 14.08.1764.
9) Mikael s. 26.05.1765 (Verhon mukaan 26.09.) Marttila, Huovariston Broman. Asuinpaikka Koski Tl, Tuimalan Mäkilä (2. vaimon koti) ja saman talon Nummelan torppa.
10) Daavid s. 26.12.1767 Marttila, Huovariston Broman, k. 03.12.1841 Marttila. Asuinpaikka Marttila, Simalan Mattila.
11) Fredrich s. 10.01.1770 Marttila, Huovariston Broman (puuttuu Wihervaaralta),
k. 26.07.1770.
12) Ulrika s. 29.03.1771 Marttila, Huovariston Broman (puuttuu Wihervaaralta), k. 29.05.1771.
13) Andreas s. 25.09.1772 Marttila, Huovariston Broman (puuttuu Wihervaaralta),
k. 25.10.1772 tuhkarokko.
14) Ulrika s. 09.04.1774 Marttila, Huovariston Broman, k. 02.10.1834.
2) Johan s. 1731 kesällä Marttila?, k. 07.01.1750 Marttila.
3) Lars s. 12.11.1733 Marttila, Karvela, k. 02.08.1791 Kurkijoki, Otsanlahti (Otzanlax), "i flackfeber, hets. feber", haudattu 16.09.1791. Kirkkoherra.
"Rothenberg (Rotenberg), Laurentius Laurentii. Armeijan majoittajan poika Marttilan Karvelasta. S. Marttilassa 1733. Oppilaaksi Turun Katedraalikouluun 1746, sieltä akatemiaan 19.6.1753. Yo Turussa (Aus tr) 1753. Viranhakijana (exspektant) 1758, kotiopettajana Viipurissa 1760 - 61. Viipurin katedraalikoulun alivararehtori 21.5.1762. Vih. papiksi Viipurissa ilmeisesti 1766 Käkisalmen khksi, johon virkaan sai oikeuskollegiolta valtakirjan 1.9.1766. Kurkijoen kh 1785, k. Kurkijoella 1789. Sai Viipurin siviilitribunaalilta rovastin arvon 23.2.1788. - Pso 1767 Käkisalmen edellisen khn (n:o 417) tytär Eva Helena Wirenius (1741 - 1826). 1767 - Käkisalmen ja 17?? Kurkijoen kirkkoherra (Crontracts Prosten o. Kyrkoh.)." (Kyösti Väänänen: Vanhan Suomen papisto (Suomen kirkkohist. seuran toimituksia, Helsinki -75), s. 327)
Puolisot:
¤¤ 1) Wirenius, Eva Helena s. 01.02.1741, k. 08.01.1826. Vihitty 1767 Käkisalmi.
Isä: Andreas Wirenius, Tamm. 1709. Käkisalmen kirkkoherra.
Äiti: Maria Europaeus.
4) Simon s. 08.02.1736 Marttila, Karvela, k. 28.06.1740 Marttila.
HisKin mukaan rakuuna Simon Rothenbergille ja Lisa Jörsdotterille syntyi Elisabet 10.11.1769.
5) Fredrik s. 05.08.1738 Marttila, Carfvela tai Huovariston Broman, k. 12.10.1770 Käkisalmi, "i tärande sjukdom", haudattu Käkisalmen kirkon kuoriin. Jalokivisepän kisälli. Kastettu 06.08.1738.
Kävi Turun koulua 1749 - 53 (scholaris).