iä 12. Vallius
- Vallius Taulu 1 -
1. sukupolvi
Klementinpoika, Simon Kappalainen.
Simo Klemetinpojan isästä ei ole tietoa, oletettavasti Pietari Hiilo oli Simon isoisä - pitäviä todisteita sukulaisuudesta ei kuitenkaan ole. Simon isä olisi ollut Pietari Pietarinpoika Hiilo?
Naantalin kappalaisen Paulus Johanneksenpoika Paulinuksen seuraaja Simon Klemetinpoika mainitaan vain vuosina 1627 - 28. Hän näyttää olleen laajan naantalilaisen Vallius-suvun kantaisä. (Lähde: Naantalin raastuvanoikeuden pöytäkirja 24.01.1657) (Naantalin historia 2)
Lapset:
1) Henrik Simonpoika (katso taulu 2) Tullinhoitaja, raatimies, kauppapurjehtija.
- Vallius Taulu 2 -
2. sukupolvi
Vallius, Henrik Simonpoika (taulusta 1. Isä: Klementinpoika, Simon) Tullinhoitaja, raatimies, kauppapurjehtija.
Tullinhoitaja, hyökäri ja kauppapurjehtija Henrik Simonpoika Vallius toimi raatimiehenä 1649 - 52 ja 1654 - 75.
Kun maanmittari Hannu Hannunpoika oli 1600-luvun lopulla käynyt merkitsemässä uusia tontteja ja määrännyt kadun leveyden, oli hänen ohjeittensa mukaan katu tasoitettava, mitä työtä kaipasivat erityisesti tullinhoitaja Henrik Simonpojan, porvari Mikko Tasasen ja kaupungin raatihuoneen katuosuudet.
Hitaasti Naantalissa majatalolaitos järjestyi. Raastuvanoikeudessa v. 1648 todettiin, etteivät matkustajat päässeet Naantalista eteenpäin, kun ei siellä ole pitkään aikaan ollut majataloa. Kruunun puolesta määrättiin sen vuoksi raatimies Akseli Liinakankuri majatalonpitäjäksi. Tämän jälkeen näytään majatalonpidossa pyrityn vuorottelujärjestelyyn siten, että se annettiin vuodeksi kerrallaan jollekin arvovaltaiselle porvarille. Niinpä tapaamme Akseli Liinakankurin seuraajana varakkaan porvarin, Naantalin tullinhoitajan Henrik Simonpojan ja hänen apunaan Akseli Liinakankurin, jonka raastuvanoikeus määräsi taas v. 1651 huolehtimaan majatalonpidosta. Henrik Simonpoika mainitaan Eerik Matinpojan ohella kievarinpitäjänä myös v. 1655.
Majatalonpito saattoi olla myös tuottava elinkeinonhaara. Majatalonpitäjien ja kapakoitsijain järjestyssäännössä vuodelta 1622 määrättiin, että majatalossa "tuli aina olla varastossa hyviä viinejä ja olutta". Mutta kievari sai myydä vain yhtä lajia viiniä, joko reiniläistä, espanjalaista tai ranskalaista viiniä, ja yhtä lajia ulkomaista olutta. Vuonna 1636 annettiin majatalonpitäjälle yksinoikeus oluen ja viinin kauppaan paikkakunnalla.
Henrik Simonpoika oli toisten raatimiesten ohella takaamassa porvareiksi pyrkiviä Naantalin omia poikia.
Hannu Olavinpojan, Eerik Hirvon ja Henrik Simonpojan vaikutusaika Naantalin yhteiskunnassa oli pitkä ja tuntuva.
Eerik Hirvo ei joutunut kahnaukseen vain kateellisten porvarien, vaan myös virkaveljiensä kanssa. Tämä tapahtui hänen omasta syystään. Tullinhoitaja Henrik Simonpoika tapasi hänet Sillanpäässä viinankeitossa. Kun tullinhoitaja yritti takavarikoida keittovälineet, syntyi hänen ja Hirvon kesken tappelu, jonka päätöksenä oli oikeudessa kolmen markan sakko mustelmasta. Syksyllä 1654 Naantalin seudun herrat, Lapilan Hannu Tuomaanpoika Starck, pormestari Hannu Olavinpoika, tullinhoitaja Henrik Simonpoika ja Eerik Hirvo olivat kauppa- ja huvimatkalla Tukholmassa. Tällöin Eerik Hirvo peittosi solvaavin sanoin Lapilan herran, mistä sukeutui pitkä oikeusjuttu.
Eerik Hirvo ennakoi 1700-luvun alkupuoliskon Jaakko Hirvoa, vaikka tämän toiminta saavuttikin vielä suuremmat mittasuhteet. Eerik Hirvon toimelias elämä päättyi vararikkoon. Vuoden 1679 alussa myytiin hänen talonsa Hirvo velkojalle Samuel Henrikinpojalle 100 talarista, mikä rahasumma ei kuitenkaan peittänyt hänen 267 talariin nousevia velkojaan.
Raatimies, tullinvuokraaja Henrik Simonpoika piti 1600-luvun keskivaiheilla avointa kauppaa ja kaupungin majataloa ja oli todennäköisesti Naantalin varakkain mies. Hän omisti Kultarannan ja Venganalan niityn, jotka hän oli ostanut Antti Sipinpojalta 500 hopeatalarilla. Hän antoi edellä mainittujen porvarien Nuutti Eskelinpojan ja Eerik Hirvon tapaan lainaksi rahaa ja viljaa, varsinkin kalliina aikana, lähiseudun asukkaille pantteja vastaan. Lisäksi Henrik Simonpoika osallistui Tukholman-purjehduksiin tavaranmyyjänä. Usein hän oli käräjillä ja Naantalin oikeudessa valvomassa saataviaan.
Henrik Simonpoika oli raatimiehenä vuosina 1649 - 75. Hänen jälkeläisiään ja sukulaisiaan tavataan Naantalissa aina 1700-luvun lopulle saakka. Hänellä oli neljä poikaa, Henrik, Hannu ja Akseli Henrikinpoika sekä Marttilan kirkkoherrana v. 1682 kuollut Pietari Vallius.
Henrik Simonpojasta polveutui vahva porvarisdynastia, joka polvi polvelta lähetti vesojaan myös kouluun ja ajalle tyypilliseen tapaan sukulaistui virkamiesten kanssa.
Nuoret miehet Jaakko Jaakonpoika ja Henrik Yrjönpoika olivat olleet raatimies, kauppaporvari Henrik Simonpojan palveluksessa, minkä nojalla ja Henrik Simonpojan takauksella heidät hyväksyttiin porvareiksi.
Kun maaherran määräämät maakaupan tarkastajat, turkulainen raatimies Johan Olavinpoika ja Turun kämneri Johan Jesenhausen olivat tarkastusmatkalla Naantalissa v. 1662, he löysivät kaupungin tullinhoitajan, raatimies Henrik Simonpojan aitasta suuren varaston: 53 tynnyriä ruista, melkoisia eriä lihaa, voita ja kalaa sekä 3 härkää tallista. Henrik Simonpoika selitti ostaneensa rukiin Loimaalta ja maksaneensa siitä 9 kuparitalaria tynnyriltä, muu tavara oli kertynyt hänen käydessään maalla saataviaan kokoamassa. Tarkastajat syyttivät tullinhoitajaa ja hänen kahta poikaansa luvattomasta maakaupasta. Asia siirtyi kihlakunnanoikeuden tutkittavaksi.
Pietari Brahe antoi v. 1649 Vaasan kaupungille nimenomaisen määräyksen, "että kaikki tavara, jonka maamies tuo kaupunkiin, on vietävä torille ja siellä myytävä puhtaasta rahasta, eikä missään muualla". Tällaiset määräykset jäivät usein kuolleeksi kirjaimeksi. Naantalista tiedetään, että varakkaimmat porvarit, jopa itse tullinhoitaja Henrik Simonpoika, ostivat kokonaisia hämäläiskuormia torin ulkopuolella, niin että vähävarainen väestö ei hyötynyt kaupungin markkinoista mitään.
Jo keväällä 1660 raatimies, tullinhoitaja Henrik Simonpojan aluksella vietiin ratsuhevonen Tallinnaan.
Kaupassa ja Tukholman-purjehduksessa olivat mukana raatimiehet ja tullinhoitajat, jopa papitkin. Kuninkaallinen majesteetti kielsi v. 1668 tullinhoitajaa olemasta raatimiehenä ja harjoittamasta porvarillista kauppaa, mutta tullinhoitajat Henrik Simonpoika ja Mårten Portman olivat aikansa yritteliäimpiä kauppiaita, edellinen oli sitä paitsi raatimies, kaupungin rahastonhoitaja ja kievarinpitäjä.
Naantalin kalastusoloissa aiheutti suurta sekaannusta se seikka, että kaupungin porvarit, raatimiehet, pormestarit ja tullinhoitajat omistivat eräitä Luonnonmaan tiloja, niin että he joutuivat harjoittamaan kalastusta kahdessa ominaisuudessa: jonkin Naantalin nuottakunnan jäsenenä ja itsenäisenä tilallisena viljelmiensä ja niittyjensä kohdalla olevalla vesialueella. Tämän tapaisessa omistuksessa oli esimerkiksi Kultaranta toista vuosisataa. Tullinhoitaja Henrik Simonpoika ja hänen sukunsa omistivat Kultarannan 1600-luvun keskivaiheilta alkaen. Näin syntyneitä olosuhteita kuvaa Henrik Simonpojan seuraajan, tullinhoitaja Olavi Laurinpoika Halleniuksen ilmoitus Naantalin raastuvanoikeudelle: "Jos Jumala suo Henrik Simonpojalle vähän kaloja, hän tullaa ne, mutta jos hän saa paljon kaloja, hän vie saaliin Kultarantaan, missä hän säilyttää veneensä ja nuottansa." Luonnonmaalaisena kalastajana Henrik Simonpojan ei tarvinnut – niin kuin ei muidenkaan luonnonmaalaisten tullata kalansaalistaan Naantalissa.
V. 1632 pormestari Tuomas Simonpojalla oli vain lehmä ja lammas, mutta porvari Henrik Simonpojalla oli kolme lehmää ja kuusi lammasta, mikä oli arvokkain karjaomaisuus Naantalissa v. 1632. … Arvokkaalla virkamiehellä, kaupungin tullinhoitajalla, saattoi olla myös joku ankka räpyttelemässä Lahdenperässä.
Varat kaupungin kruununverojen maksamiseen hankittiin taksoituksella, niin kuin vuoden 1619 asetuksessa säädettiin. Taksoitusmiehiä, jotka maistraatti ja porvaristo valitsivat, oli seitsemän, nimittäin pormestari ja kaksi raatimiestä sekä neljä porvariston edustajaa. Asianmukaisen valan tehtyään taksoitusmiehet toimittivat taksoituksen porvarien varallisuuden mukaan. Naantalissa oli v. 1681 kuusi taksoitusmiestä, nimittäin raatimies Matti Olavinpoika ja porvarit Martti Antinpoika, Simo Simonpoika, Gabriel Yrjönpoika, Martti Yrjönpoika ja Tuomas Niuska. Vuosisadan keskivaiheilla Naantalin taksoituksessa oli huomattavalla tavalla mukana tullinhoitaja Henrik Simonpoika, joka toimi myös raatimiehenä ja kaupungin rahastonhoitajana. Raastuvanoikeuden istunnossa v. 1657 porvari Yrjänä Matinpoika syytti häntä omavaltaisesta porvarien verottamisesta. Henrik Simonpoika selitti, että verollepanon suorittivat aina leivinuunirahoja myöten kaupungin taksoitusmiehet eikä porvareille ollut mitään lisäveroa asetettu. Porvariston edustajat myönsivät hänen sanansa tosiksi ja vakuuttivat, ettei Henrik Simonpoika ollut vaatinut mitään uusia veroja.
Vuonna 1622 annettujen kapakoitsijain ja majatalonpitäjien järjestyssääntöjen mukaan kaupungissa tuli olla riittävä määrä krouvareita, joilla oli yksinoikeus myydä kannuttain olutta, mutta he eivät saaneet itse valmistaa sitä. Naantalin raastuvanoikeus määräsi v. 1652 raatimiehet Akseli Tuomaanpojan ja Jaakko Yrjänänpojan sekä porvari Matti Yrjänänpojan oluenpanijoina huolehtimaan, ettei kaupunkilaisilta tulisi olutta puuttumaan. Tämä jäi kuitenkin tilapäiseksi järjestelyksi, koska Henrik Simonpoika pyysi v. 1657 pormestaria valitsemaan aksiisijärjestyksen mukaisesti joitakin porvareita juomanpanijoiksi ja krouvareiksi, jotta aksiisimaksu kruunulle tulisi säännölliseksi.
Leivinuunimaksuja oli suoritettava vuoden 1622 säännöksen mukaan sekä ammattileipurien että kaikkien muiden kaupunkilaisten, jotka käyttivät leivinuunia. Ammattileipuria ei Naantalissa ollut yhtään 1600-luvun alkupuolella. Tämän takia raastuvanoikeus määräsi v. 1652 Henrik Simonpojan, Naantalin tullinhoitajan, "tänä vuonna" toimimaan leipurina ja elintarvikekauppiaana (hökarina) kaupungissa. Hänellä tuli olla varastossa leipää ja muita ruokatavaroita: voita, läskiä, lihaa, juustoa ja suolakalaa, joita kaikkia elintarvikkeita hänen oli myytävä tunnollisesti määrätyin mitoin ja hinnoin.
Naantalin pikkutulli ja aksiisi oli vuosisadan keskivaiheilla (vv. 1648 - 69) vuokrattu porvari Henrik Simonpojalle. Tulliolot näyttävät olleen 1650-luvun alussa sekavat. Tähän oli perussyynä se seikka, että vasta Pietari Brahen toimesta koko kaupunkiyhteisön elämä alkoi järjestyä säännöllisiin muotoihin. Mitä erityisesti tullilaitokseen tulee, sen järjestämistä vaikeutti sekä talonpoikien että kaupunkilaisten koko verosysteemiä kohtaan tuntema vastenmielisyys. Lisäksi pikkutullia ja aksiisia koskevat asetukset olivat moniselitteisine määräyksineen vaikeasti noudatettavia Naantalin yksinkertaisissa oloissa, joista kuvaavana seikkana mainittakoon, että itse vuokraaja - tullinhoitaja Henrik Simonpoika - oli kirjoitustaidoton. Mutta toimelias hän oli tullinhoitajana, niin kuin tulemme näkemään, ja kaupungin ainoana leipurina, elintarvikekauppiaana sekä kievarina. Tullijärjestystä Henrik Simonpoika yritti toimensa alussa tulkita väljästi. Niinpä hän teki porvari Matti Yrjänänpojan kanssa pikkutullista sellaisen sopimuksen, että kaikki tavara, mitä tämä itse tai muut hänen tililleen toivat kaupunkiin, oli vapaa pikkutullista, jos Matti Yrjänänpoika maksoi tullinhoitajalle 9 kuparitalaria vuodessa. Kun talonpojilta, jotka toivat Matille jauhoja, kuitenkin vaadittiin tullia, Matti syytti Henrik Simonpoikaa sopimuksen rikkomisesta, ja niin asia tuli oikeuden tietoon. Naantalin raastuvanoikeus julisti vouti Sipi Jaakonpojan ollessa esimiehenä koko menettelyn vääräksi ja kielsi porvareita tekemästä mainitunlaisia tullijärjestyksen vastaisia sopimuksia. Talonpoikien ja porvareiden oli tullattava varsinaisen taksan mukaan, mitä he kaupunkiin toivat.
Porvarien tyytymättömyys kohdistui eritoten Henrik Simonpojan katsastusmiehiin. Raatimiehet ja eräät porvarit valittivat, että "tullinihdit" olivat toimessaan kovin innokkaita ja pitivät Mynämäen markkinoilla, jotka myös kuuluivat Henrik Simonpojan tullipiiriin, samoin kuin Naantalissa, ankaraa "inkvisiitiota" tarkastaessaan talonpoikien ja porvarien tavaroita.
Tullinhoitaja Henrik Simonpoika oli Naantalin kaupunkiyhteiskunnassa tärkeäksi ja kunnioitettavaksi katsotun tullilaitoksen mahdikas edustaja. Enimmän verotettuna porvarina, raatimiehenä ja kaupungin ainoana elintarvikekauppiaana sekä Luonnonmaan Kultarannan omistajana Henrik Simonpoika oli suurvalta-ajan Naantalin mahtimies, joka lainasi rahaa kaupunkilaisille ja talonpojille pantteja vastaan. Hänen veroisensa on vasta raatimies ja pormestari Jaakko Hirvo 1700-luvun alussa. Näitä kahden eri aikakauden suurporvareita yhdisti, paitsi taito koota omaisuutta "oikein ja väärin" - kirjoitustaidottomuus.
Henrik Simonpojan ero tullihoitajan virasta saattaa johtua määräyksestä, ettei tullinhoitaja saanut olla raatimies eikä porvarillisen kaupan ja elinkeinon harjoittaja. Raatimiehenä hänet mainitaan vielä v. 1675. (Naantalin historia 2)
Lapset:
1) Henrik Henrikinpoika (katso taulu 3) Raatimies, kauppaporvari.
2) Hannu
Samuel Hansson Vallius, opiskelija, oli hänen lapsensa.
3) Akseli Porvari. Ylioppilas, porvari.
Puoliso Anna Henriksdotter Naantalista.
4) Petrus Henrici (katso taulu 4) s. Naantali, k. 1682 Marttila. Marttilan kirkkoherra.
- Vallius Taulu 3 -
3. sukupolvi
Lääkäri, Henrik Henrikinpoika (taulusta 2. Isä: Vallius, Henrik Simonpoika) Raatimies, kauppaporvari.
Kauppaporvari Henrik Henrikinpoika Lääkäri, Henrik Simonpojan poika, toimi raatimiehenä vuosina 1678 - 94.
Kun raatimies Eerik Henrikinpoika Hirvo lähetettiin kaupunkia edustamaan Tukholman valtiopäiville v. 1654, vakuutettiin hänelle palkkioksi 120 kuparitalaria. Simo Laurinpoika, joka edusti Naantalia valtiopäivillä v. 1668, sai palkkiota 90 talaria. Kun hän joutui olemaan valtiopäivämatkallaan 24 viikkoa, porvarit suostuivat maksamaan hänelle lisäpalkkiota 10 äyriä kutakin porvaria kohti. V. 1672 maksettiin valtiopäivämiehelle 40 talaria kaupungin kassasta ja 60 koottiin porvaristolta taksoituksen mukaan. Raatimies Antonius Ammerbusch sai v. 1688 palkkiota 270 kuparitalaria. Valtiopäivämiehen palkkion määräämistä kuvaava vaalitilaisuus oli v. 1693. Maistraatti tiedusteli kokoonkutsutulta porvaristolta, kuka valittaisiin valtiopäivämieheksi. Porvaristo ilmoitti neuvotelleensa asiasta ja päättäneensä valita tehtävään porvari Hannu Jaakonpojan, jonka kanssa oli sovittu 190 kuparitalarin palkkiosta. Mutta silloin raatimies Henrik Henrikinpoika ilmoitti, että hän hoitaisi valtiopäivillä kaupungin asiat "yhtä hyvin kuin joku toinen" ja että hänelle riittäisi 160 talarin palkkio. Hannu Jaakonpoika luopui ehdokkuudesta ja Henrik Henrikinpoika valittiin valtiopäivämieheksi. Merkille pantavaa on, että samalla päätettiin valtiopäivämiespalkkio perittäväksi taloluvun mukaan eikä varallisuuden perusteella, kuten ennen oli tehty.
Raatimies Henrik Henrikinpoika edusti Naantalia Tukholman valtiopäivillä 1693.
Henrik Henrikinpoika seurasi isäänsä raatimiehenä vuosina 1676 - 95, peri Kultarannan ja harjoitti kauppapurjehdusta. Hänellä taas oli kuusi lasta. Pojista Daniel ja Henrik olivat toimeliaita porvareita ja kauppapurjehtijoita. Vanhin poika Daniel Henrikinpoika Vallius kohosi raatimieheksi ja Naantalin väliaikaiseksi pormestariksi. Antti taas seurasi setänsä jälkiä yliopistoon asti, mutta päätyi ennen pitkää porvariksi kotikaupunkiinsa. Hän oli vuosisadan lopulla Naantalin huomattavimpia kauppiaita. Tyttäret, joita oli kolme, vetivät sukuun tullinhoitaja Mårten Portmanin, josta tuli vuosisadan lopulla appensa jälkeen Kultarannan viljelijä, Maskun kappalaisen Jaakko Caringiuksen ja raatimies Antonius Ammerbuschin. Portman määrättiin tullinhoitajaksi v. 1695 ja Ammerbusch tuli samana vuonna raatimieheksi, todennäköisesti appensa jälkeen.
Aluksen omistajiksi mainitaan tuomiokirjoissa tavallisesti 2-3 porvaria. Vaikka nimeltä mainitut porvarit mainitaan aluksen omistajina, saattoivat useammat kuulua omistajakuntaan. Niinpä raatimies Henrik Henrikinpojan leski syytti v. 1696 porvari Kaarle Filiusta siitä, että tämä oli eronnut kuuttikunnasta maksamatta osuuttaan. Kuutin omistus ja sen myynti aiheuttivat usein riitajuttuja sen takia, että kuutin takila, purjeet, ankkuri, touvit ym. (ns. skutetyg), ja sen runko myytiin ja ostettiin sekä arvioitiin esim. perinnönjaossa erikseen. "Skutetyg" saatettiin vaihtaa aluksesta toiseen ja usein varsinkin ankkureita ja ankkuritouveja vuokrattiinkin. Niin tekivät esim. tunnetut naantalilaiset kauppapurjehtijat Henrik Henrikinpoika, Sipi Hiilo ja Kustaa Vilu.
Naantalilaiset kauppapurjehtijat rakennuttivat purjealuksensa Paraisilla, Nauvossa ja Korppoossa, joista etenkin kahdessa viimeksi mainitussa oli runsaasti aluksia. Aluksissa oli 1600-luvun tapaan 2 - 6 osakasta. Vain eräät valtaporvarit omistivat yksinään kuutin; 1700-luvun alussa oli Henrik Vaskella, Jaakko Hirvolla, Henrik Lääkärillä ja Johan Raumlinilla kullakin kuutti.
Viluluodon niitty oli saanut nimensä raatimies Kustaa Yrjönpoika Vilusta, jolle se oli annettu palkan parannukseksi raatimies Lääkärin saadessa Kauppilantahtoman.
Nunnakirkossa oli myös kolme hautaa. Vasemmalla oleva oli Lapilan eli Starck-suvun. Sen oli rakennuttanut luutnantti Hannu Tuomaanpoika Starck, joka v. 1665 lahjoitti Naantalin kirkolle taulun. Samalla puolella Nunnakirkkoa oli toinen muurattu hauta, jonka omistivat raatimies Henrik Lääkärin perilliset. Nunnakirkon oikealla sivustalla sijaitsi Luolalan eli Frisiuksen hauta. Useimmat muuratut haudat olivat katetut puukansilla, vain Frisiuksen ja Lääkärin hautoja peitti hautakivi.
Myytäväksi joutuneiden vanhojen muurattujen hautojen hinnat vaihtelivat. Vuonna 1751 maksoi pormestari Kaarle Bange Lääkärin haudasta 100 kuparitalaria porvari Henrik Valliukselle.
Lapset:
1) Daniel Raatimies, kauppaporvari, laivuri.
2) Henrik Porvari, kauppapurjehtija.
3) Antti Porvari, kauppias.
Naantalin vanhimpia, vaikkakaan ei enää varakkaimpia sukuja oli 1700-luvun lopulla 8:een sukupolveensa ehtinyt Vallius-suku. Suvun edustajia olivat 1700-luvun alussa tunnetut Naantalin porvarit, veljekset Daniel, Henrik ja Antti Vallius.
Raatimies Daniel Henrikinpoika Vallius hoiti pormestarinvirkaa koko isonvihan ajan ja toimi sen jälkeen raatimiehenä kuolemaansa saakka v. 1742. Hän oli myös yritteliäs liikemies ja laivuri, jonka purjehdusmatkat ulottuivat vuosisadan alussa Riikaan asti. Daniel Valliuksen omaisuus arvioitiin 1 048 kuparitalariksi. Hänen pojistaan Petter oli porvarina ja tullimiehenä Turussa ja Daniel porvarina Naantalissa. Daniel Danielinpojan ja hänen isänsä asuma, suvun arvolle sopivaan herraskaiseen tyyliin rakennettu Lotilan päärakennus mainitaan nykyisen kaltaisena jo ensiksi mainitun peruluettelossa v. 1760. Daniel Danielinpojan poika Abraham otti nimekseen Langgren. Daniel Henrikinpojan tyttäristä Kaisa meni naimisiin porvari Olavi Sillankorvan kanssa ja Anna porvari Johan Vallin kanssa. Vuosina 1640 - 69, jolta ajalta ei ole Turun koulun matrikkelia, mainitaan Turun Akatemian matrikkelissa 5 naantalilaista. Mm. kuolleiden luettelossa 8/4 1705 mainitaan ylioppilas Henrik Danielinpoika Vallius.
Antti Vallius taas oli ollut kaupunginkapteenina 1700-luvun alussa, ja v. 1733 hänet otettiin kaupunginvanhimmaksi. Henrik Valliuksen pojat: suutari Kaarle Vallius, kaupunginvanhin Antti Anunki ja porvarit Jaakko Forsi ja Henrik Ketola jatkoivat isiensä ammattia ja monine lapsineen huolehtivat Vallius-suvun säilymisestä porvarissukujen joukossa. (Naantalin historia 2)
- Vallius Taulu 4 -
3. sukupolvi
Wallius, Petrus Henrici (Vallius) (taulusta 2. Isä: Vallius, Henrik Simonpoika) s. Naantali, k. 1682 Marttila. Marttilan kirkkoherra.
Kosken Tl kappalainen 1670 - 1679 ja Marttilan kirkkoherra 1679 - 1682. Tullinhoitajan poika Naantalista. Ylioppilas 1660.
Valitti 1681 kihlakunnanoikeudelle, että Pappilan asuinrakennukset olivat kaikki niin huonossa kunnossa, ettei ketään arvokasta vierasta voinut niihin majoittaa. (Marttilan pitäjän historia)
Wallius omisti Koskella Tuimalan Isontalon, jonka hän 1676 osti 500 kuparitaalarilla ja 4 tynnyrillä viljaa. (Genos 39(1968), s. 104-105)
Pietari Vallius kuoli Marttilan kirkkoherrana vuonna 1682.
Tuomiokirjat kertovat edelleen, että markkinaelämään kuului tappeluja, ja Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat mainitsevat, että Turusta matkusti Naantalin markkinoille ilonpitoon ylioppilaita oikein kievarikyydillä. Tappelunnujakkaan nämä nuoret "hengen miekkamiehet" saattoivat myös joutua. Niinpä v. 1665 ylioppilas Pietari Henrikinpoika - tuleva Marttilan kirkkoherra - löi erään "tirehtöörin palvelusmiestä" talvimarkkinoilla niin, että tämä sai verihaavan, ja nyhtäisi tukon tukkaa päästä. Joutuipa Kumlingen nuori pappi Johanneskin Naantalin markkinoilla v. 1662 käsikähmään, missä hän kadotti päähineensä. (Naantalin historia 2)
Puolisot:
¤¤ 1) Juvallenia, Barbara (Barbro) Svenintytär s. n. 1646, k. 17.08.1709 Koski Tl, Tuimala, 63 v.
Asui leskenä Kosken Tl Isotalon rusthollissa vävynsä Olaus Warellin kanssa.
Isä: Juvallenius, Sven Maunonpoika Vouti.
Ruotsista käsin Brahe hoiti kiinteästi Suomen asioita ja varmasti myös Juvan kartanon hoitoa. Aateliston valta oli huipussaan ja talonpoikien rasitus kasvoi. Juvan kartanon alaisia olivat tuolloin kaikki Marttilan nimismiespitäjän talot ratsutiloja tai virkataloja lukuun ottamatta. Kartanoläänin voutina toimi vuodesta 1652 Sven Maununpoika Juvallenius. Hänen apunaan oli läänin hoidossa veronkantomies ja kartanon hoidossa puutarhuri, seppä, 2 renkiä, 2 paimenta ja 2 piikaa. Talolliset suorittivat kartanoon paitsi veroja, myös päivätöitä. (Tarvas kotiseutulehti N:o 2, 2000)
Lapset:
1) Elisabeth Pedersdotter s. 1670 Koski Tl, Tuimalan Isotalo, k. 08.06.1740.
Puolisot:
¤¤ 1) Björkqvist, Henrik (Björckqvist, Björckenqvist). Katselmuskirjuri, Koski Tl, Liipolan Liipola. Liipolan isäntä vuodesta 1696.
2) Christina (Kirstin) s. 1681 Marttila, k. 18.12.1736 Koski Tl.
Kristina Wallia, »arrendatorskan», kuoli 18/12 1735 55-vuotiaana ja leskenä. - Hänen sisarensa Maria näkyy muuten vihityn 26/8 1696 Joh. Homeniuksen (Tuimalasta) kanssa. Toinen sisar Elisabetha on avioitunut Henrik Biörkqvistin (Liipolasta) kanssa; näillä ainakin lapset Lisbeta 1698, Erick 1703, Petrus 1706 ja Gustaf 1708. (Genos 39(1968), s. 104-105)
Puolisot:
¤¤ 1) Warell, Olof (ent. Warelius) s. n. 1675 Lohja, Varola, k. 07.11.1735 Koski Tl. Maskun nimismies ym., ratsutilallinen (Koski Tl, Tuimalan Isotalo). Vihitty 28.04.1700 Koski Tl.
<< Varola - Warell Taulu 5
Lapset:
1) Andreas (Anders) s. n. 1701, k. 19.04.1729 Koski Tl. Maskun (Kosken Tl?) nimismies.
2) Petrus Olai s. n. 1702, k. 13.09.1753 Jääski. Pappi. Katso Varola - Warell Taulu 6.
3) Kristina s. 07.03.1704 Mynämäki, k. 1706 Masku, haudattu 30.11.1706.
4) Christian s. 07.03.1704 Koski Tl tai Mynämäki, haudattu. 06.09.1704 Masku.
5) Johan s. 22.06.1707 Masku, k. 1707 Masku, haudattu 12.12.1707 Masku.
6) Isaac s. 18.11.1708 Masku.
7) Olof s. 18.07.1710 Masku, k. 1718 Masku, haudattu 04.05.1718.
8) Johan s. 1714 Masku, k. 1714 Masku, haudattu 05.12.1714 Masku.
9) Henrik s. n. 1715 Masku, k. 1716 Masku, haudattu 25.01.1716 Masku.
10) Christina s. 15.03.1718 Masku, Kankaisten kartano, k. 29.03.1756 Koski Tl, Tuimalan Storgård, keuhkotauti.
>> Sarin Taulu 4
3) Maria Pettersdotter
Matrona Maria Wallia pappilasta vihittiin Raisiossa 03.09.1708, puoliso satulaseppämestari Anders John (för hans syster betaldes vid hennes död?) (Arne Ekman: Genealogiska strönotiser från karolinska tiden till 1721 - SSS:n vuosikirja)
Puolisot:
¤¤ 1) Homenius, Johan Kosken Tl Tuimalasta. Vihitty 26.08.1696 Koski Tl, Tuimala.
4) Saara Pedersdotter ? Pappilan tytär.
Puolisot:
¤¤ 1) Jöransson, Thomas s. Kyrö. Vihitty 1707